Tänään on Yrittäjän päivä ja mikä olisikaan siihen liittyen parempi aihe blogikirjoitukselle kuin intohimo työelämässä. Haen kuitenkin tarinaan twistiä ensin hieman kauempaa.
Kuuntelin eräänä aamuna Jari Sarasvuon #Mojo Morningsia (jonka uudet jaksot muuten alkavat taas 9.9.), jonka aiheena olivat erilaiset ihmistyypit työelämässä. Näitä jaottelujahan eri persoonallisuustyyppeihin on monenlaisia. Tällä kertaa ihmistyypit oli jaettu Playereihin, Puurtajiin ja Pihtareihin. Aivan täsmällisesti en Jarin ajatuksia muista, joten seuraavaa ei kannata lukea sanatarkasti, vaan idea on tärkein.
Työelämässä Playerit ovat niitä, jotka luovat uusia mahdollisuuksia: ideoivat, innovoivat, kontaktoivat, innostavat muita jne.. Usein kuitenkin mielenkiinto jossain vaiheessa lopahtaa, jos asiat eivät sujukaan kuten Playeri oli toivonut – tai Playerillä on jo uudet mielenkiinnon kohteet. Puurtajat ovat puolestaan niitä, jotka väsymättä toteuttavat nämä Playerien ideat. Playerit eivät koskaan voisi menestyä ilman Puurtajia ja Puurtajat puolestaan tarvitsevat Playereita pitämään homman käynnissä.
Kolmas ryhmä oli nimetty Pihtareiksi. Pihtarit ovat jossain vaiheessa saaneet jollain tavalla siipeensä – joko työelämässä tai elämässä yleensä. He ovat päättäneet ottaa (tai ehkä itsensä suojelemiseksi joutuneet ottamaan) asenteen, että ovat vain töissä eikä heitä kiinnosta erityisesti antaa itsestään mitään – ei kollegoille eikä työnantajalle yleisesti. Usein Pihtarit voidaankin ajatella työpaikoilla jokseenkin turhiksi ja jopa hidasteiksi työn tekemiselle.
Pihtareilla voisi kuitenkin olla paljon annettavaa, jos heille vain annettaisiin tilaisuus tulla kuulluksi. Pihtarit ovat usein kovia kritisoimaan asioita ja havaitsemaan esimerkiksi puutteita ja riskejä. Vaatisi siis aidosti avointa, välittävää ja arvostavaa työkulttuuria ottaa hyötykäyttöön Pihtareidenkin näkemykset. Paljonko itse arvioisit omalla työpaikallasi olevan Pihtareita?
Myöhemmin illalla, kun kaikenlaisia ajatuksia päässäni pyörittelin, mietin mitä tapahtuisi, jos kaikkien työpaikoilla olevien Pihtareiden yhtäkkiä annettaisiinkin aidosti innostua työtehtävistään. Heidän huolensa kuultaisiin ja heille annettaisiin mahdollisuus vaikuttaa asioihin, kehittää ja ideoida. Luotaisiin ympäristö, jossa on mahdollisuus onnistua ja myös lupa avoimesti iloita onnistumisista.
Harvempi meistä tekee töitä ihan täydellisesti jonkun intohimonsa perässä. Harvempi edes on koskaan pysähtynyt ajattelemaan, mitkä oikeasti elämässä ovat ne omat intohimot. Töitä vain tehdään kun on pakko jotakin tehdä. Mutta voi veljet kuinka paljon tuottavammaksi työnteko voisi muuttua, jos kaikki työntekijät kohdattaisiin sellaisina kuin he ovat, keskityttäisiin vahvuuksiin heikkouksien sijaan ja luotaisiin mahdollisuuksia innostumiselle.
Pihtarikin saattaa siis oikeasti olla Puurtaja, jolle ei ole annettu mahdollisuutta ymmärtää mitä ollaan tekemässä ja miksi. Häntä ei ole ehkä aikoihin enää kuultu – kuunneltu hänen tekemiään huomioita tai havaintoja, käyty keskustelua ja otettu hänen näkemyksiään arvostavasti huomioon. Mielestäni on aivan valtavaa rahan tuhlausta pitää työpaikoilla ihmisiä, jotka eivät ole yhtään innostuneita työstään.
Mahdollisuus ymmärtää, mahdollisuus innostua, mahdollisuus innostaa muita ja mahdollisuus innostua yhdessä. Se, että sinua opastetaan ja valmennetaan. Se että työnantajasi on AIDOSTI kiinnostunut sinusta, näkee sinun vahvuutesi, sinuun uskotaan ja luotetaan. Työn ja tekemisen merkityksellisyys, mahdollisuus olla hyödyksi ja auttaa muita. Siinä siemeniä intohimon kasvattamiselle.
